Toimitusjohtajamme vaihtui
Samalla vaihtuivat tietojärjestelmät, toimintatavat ja koko yrityskulttuuri.


Crafthouse on käynyt vuonna 2020 läpi mullistuksia ja muutoksen tuulia. Neljä vuotta talossa palvellut toimitusjohtaja Ilkka Kiviharju lähetettiin viettämään eläkepäiviä ja hänen seuraajakseen yrityksen johtoon astui marraskuussa 2020 Crafthousen alkuperäinen perustaja Sami Nurmisto.

Samin matkassa Crafthouseen rantautui myös energinen, entistä osallistavampi yrityskulttuuri, ja hänen johdollaan olemme talven aikana ottaneet käyttöön uutta, entiset erilliset järjestelmät korvaavaa Odoo-tietojärjestelmää.

"Olemme uudistaneet toimintatapojamme mm. tikettien käsittelyssä, asiakaspalvelussa, laskutuksessa ja asiakastyytyväisyyden seurannassa. Lupaukseni on tyytyväisempi asiakas", Nurmisto sanoo. Yhtiö on hänen lapsensa, ja hän mittaa sen hyvinvointia pääasiassa asiakastyytyväisyyden kautta.

Odoon käyttöönotto ja uusien toimintatapojen jalkauttaminen saattaa aiheuttaa pieniä katkoksia, ja toivommekin, että ymmärrätte mahdolliset hetkelliset viiveet vasteajoissamme. Uusi järjestelmä tulee jatkossa tehostamaan toimintaamme asiakkaittemme eduksi ja nopeuttamaan asioiden käsittelyä huomattavasti.


sisään Ajankohtaista

Crafthousessa otettiin käyttöön Odoo toiminnanohjausjärjestelmä
Asiakaspalvelun toimintatavat ja sisäiset prosessit tehostuivat.